Hirvonen Rally Racing website in english Hirvonen Rally Racing kotisivut Suomeksi
Tuoreimmat ralliuutisemme Vesa Hirvonen & Jani Salo Kilpailukausi 2010 Kilpailukalustoni Rallimaailma minun silmin Parhaimmat rallikuvani Hyppää rallijousilleni Vauhdikas rallihistoriani Muistorikkaat elämyspalvelumme Yhteistyökumppanini Jätä kannustuksesi vieraskirjaani Fanikauppamme Ota yhteyttä ja kannusta!
Highslide JS
 
Highslide JS
 
Highslide JS
 
Highslide JS

30.1.2010 - Vesa Hirvosella vauhti kohdallaan Arctic Rallissa

Rallin SM-sarjan mitalijahti käynnistyi joensuulaiselta Vesa Hirvoselta kaksiosaisissa merkeissä. Honda Civic-kuljettaja aloitti SM2-luokan kärkisijoilla, mutta menetti sähkövian vuoksi hallussa olleen kolmossijan Arctic Rallin viidennellä erikoiskokeella.

Aikahukan vuoksi Hirvosen sijoitus putosi perjantain SM-osakilpailussa kahdeksanneksi.

Lauantaina ajettu kauden toinen osakilpailu näytti 24-vuotiaaan Hirvosen vauhdin riittävän myös pohja-aikaan. Toinen päivä toi Hirvoselle ja kartanlukija Jani Salolle tyydyttävän neljännen sijan.

- Ensimmäisen kisapäivän tekniset ongelmat tietenkin harmittavat, mutta vastaavasti vauhtimme oli rallin aikana kärjen tasolla vähäisistä testeistä huolimatta, Hirvonen kertoili.

- Lauantainakin autossa oli pyöränkulmat sekaisin ja vielä viimeisellä erikoiskokeella kuluneiden renkaiden pito heikkeni, joka maksoi meille yhden sijoituksen.

- Rallista jäi kuitenkin positiivinen maku. Tuli todistettua myös itselle, että vauhti kyllä riittää, kunhan kaikki toimii. Tästä on odotettavissa tasainen kausi, kun useampikin kuski pystyy ajamaan kärkisijoille, Hirvonen päätti.

SM2-luokan molemmat osakilpailut voitti Renault-kuski Kalle Pinomäki, joka johtaa SM-sarjaa. Hirvonen on sarjassa jaetulla viidennellä sijalla.

Rallin SM-sarja jatkuu 20. helmikuuta Mikkelissä.

28.1.2010 - Vesa Hirvonen uuteen mitalijahtiin SM2-luokassa

Kaksi vuotta sitten SM-hopeamitalia kaksivetoisten luokassa juhlinut Vesa Hirvonen lähtee vaikeuksia täynnä olleen viime kauden jälkeen jälleen mitalijahtiin.

Joensuun 24-vuotias rattimies lähtee Honda Civicillä hakemaan SM2-luokan kärkisijoja myös perjantaina alkavasta Arctic Rallista.

- Vuosi alkoi meidän tiimissä murheellisesti, kun isäni ja tiimin taustahahmo menehtyi tammikuun alussa. Mielessä oli jo Arctic Rallin väliin jättäminen, mutta sitä ei isäni olisi halunnut. Nyt olemme viivalla ja ajan tämän kilpailun isän muistolle, Vesa Hirvonen jutteli.

Tälle kaudelle Hirvosen autokunnassa on tapahtunut muutos kartanlukijan pukilla, johon uudeksi konttoripäälliköksi istahtaa kokenut laukaalainen Jani Salo.

- Yhteistyö Janin kanssa on alkanut mainiosti ja nuotitusjakso sujui hienosti. Kaikkien tapahtumien ja vaikeuksien jälkeen on kuitenkin kiva lähteä kilpailemaan.

- Honda on tekniikan puolesta täydessä tikissä, kun autossa on kaikki uutta. Torstain viimeistelytesteissä kilpuri tuntui oikein hyvältä. Testikilometrejä on vähän takana, joten nöyränä lähdetään kauden avaukseen, Hirvonen päätti.

Perjantaina ensimmäinen autokunta starttaa Arctic Rallin reitille klo 12.01. Sekä perjantaina että lauantaina ajetaan kuusi erikoiskoetta ja yhteensä 12 EK:n kokonaispituus on 213 kilometriä.

Vesa Hirvonen: Isäni Seppo Tapani Hirvonen on poissa

Vielä uudenvuodenaattona suunnittelimme yhdessä isä-Sepon kanssa tulevaa vuotta ja toki myös alkavaa kilpailukautta. Testijakso ja uudet kujeet olivat jo odottamassa SM-sarjan avausta varten, mutta sitten tuli valitettavasti suurempia ja surullisempia asioita eteen.

Tammikuun toinen päivä isäni sai sydäninfarktin, jonka jälkeen hän oli sairaalahoidossa. Isän voimat loppuivat 7. tammikuuta, jolloin hän nukkui pois.

Äkillinen terveyden menetys oli minulle kuin koko perheellenikin yllätys, pitihän vanhempieni juuri lähteä ulkomaille lomalle neljäksi viikoksi. Menehtymiseen lopulta päätynyt sairaskohtaus tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta, koska isä ei koskaan valittanut oloaan tai kuntoaan.

Nyt ajatukseni eivät luonnollisestikaan ole kilpa-autoilussa. Isäni jätti myös tiimiimme hirmuisen ison loven, kun hän toimi tiimin kantavana voimana ja oli tiimimme vahva isähahmo.

Isäni oli aina myötäelämässä ralliharrastukseni parissa, ja minä pystyin aina turvautumaan hänen neuvoihinsa.

Hän oli myös erittäin pidetty henkilö rallien huoltopaikoilla ja hän tuli kaikkien ihmisten kanssa toimeen.

Nyt isälle tuli matka täyteen aivan liian aikaisin, 58-vuotiaana. Isäni ja samalla paras ystäväni on poissa.
Vesa Hirvosen kotisivut on suunnitellut ja toteuttanut Plopcrew Productions - Digitaalisen median tuotantostudio - www.plopcrew.net